Tarkista, että seinät ovat
suorat. Tarvittaessa oikaise ja tasoita. Älä käytä vesiliukoisia tasoitteita.
Tasoitteen on oltava kosteaan tilaan tarkoitettua ja sen on annettava kuivua kunnolla.
Kuivattamista ei saa jouduttaa lattialämmityksellä tai muulla ulkopuolisella
lisälämmöllä.
Varmista, että vesieristykset
ovat kunnossa tai huolella tehdyt.
Suunnittele laattajako eli saumojen ja
leikattujen laattojen sijoittelu (On hyvä ottaa huomioon jo laattakaupassa parhaan
laattajaon ja lopputuloksen aikaansaamiseksi) Pääsääntöinä voisi pitää, että
katkaistuja laattoja vain seinän toiseen reunaan ja lattianrajaan. Yleensäkin
pyrittävä säilyttämään suuret ja näkyvät seinänosat mahdollisimman ehyinä. Ovien
ja ikkunoiden kohdalla pyrittävä siihen, että ainakin ylä- tai alapinta on tasassa
laattajaon kanssa. Kun vain osa seinäkorkeudesta laatoitetaan, tulee laatta jako
suunnitella siten, että ylin laattarivi koostuu kokonaisista laatoista. Seinien
laattajaon jatkuttava yhtenäisenä seinästä toiseen (vaakasaumat samalla korkeudella)
ja lattiassa saumojen jatkuttava seinälaattojen saumojen kanssa samassa linjassa.
Varmista suunnitelma koesijoittelulla. Merkitse vaakaviivat ja joitakin pystyviivoja
seinään, jotta voit varmistua laatoituksen aikana sen oikeasta sujuvuudesta. Ota sauman
leveys huomioon.
Toiseksi alimman seinälaatan
alareunan tasalle kiinnitetään suora, mahdollisesti höylätty lauta (kiinnityksen
mahdollisesti aiheuttamat vauriot vesieristykselle on korjattava ennen alimman laattarivin
liimaamista). Laudasta on helpompi lähteä laatoittamaan ylöspäin ja se estää
laattojen mahdollisen valumisen alas.
Sekoita laattaliima (tai laasti)
valmistajan ohjeiden mukaisesti esimerkiksi porakoneeseen kiinnitetyllä vispilällä.
Levitä laastia/liimaa n. 3 mm:n kerros kerralla vain sille alueelle, jonka ehdit
laatoittaa 10-15 minuutissa. Jos laasti tai liima ehtii tulla kalvomaiseksi, on se
poistettava ja levitettävä uusi kerros. Paina liima lujasti lastalla seinäpintaan
kiinni ja "kampaa" liima auki lastan hammaspuolella. Hammastuksen on oltava
sitä suurempi, mitä suurempia laatat ovat. Laita laatta ensin alareunastaan oikealle
kohdalleen siten, että yläreuna on vielä irti liimasta. Napauta laatta sitten oikeaan
paikkaansa voimakkaasti. Ensimmäisten laattojen liimautuminen kannattaa tarkastaa
ottamalla laatta heti liimaamisen jälkeen irti ja tarkistamalla, että ainakin ¾ osaa
taustapinnasta on liiman peitossa. Poista laatan pinnalta ylimääräinen laasti heti,
jotta se ei ehdi kuivua siihen.
Käytä laattojen välisen saumaraon
leveyden varmistajana saumanauhaa tai laattaristejä. Laattaristit on asetettava niin
syvälle, että niiden päälle jää riittävästi tilaa sauma-aineelle. Saumanauhaa ei
saa poistaa ennen kuin laatat varmasti pysyvät paikoillaan valumatta.
Leikkaa reunalaatat laattaleikkurilla
(osta tai vuokraa), mikä on yksinkertaisinta ja tulos varmin. Katkaisua mitoittaessasi
ota huomioon tarvittaessa sauman leveys. Laatat voi katkaista tai muotoilla myös käsin
terävän piikin, lasiveitsen ja pihtien tai hohtimien avulla. Lasiveitsellä tehdään
ensin "viilto" laatan lasitetulle puolelle ja laatta katkaistaan pihdeillä tai
jotain kulmaa vasten (pöydän reuna tms) tai kaarevat muodot nakertamalla pihdeillä
pieni pala kerrallaan. Koverra reikä ensin laatan takapuolelle kunnes reikä tulee hiukan
läpi laatan. Suurenna reikä halutun kokoiseksi lasitetulta puolelta.
Ulkonurkat voit tehdä usealla eri
tavalla; Voit käyttää valmiita jiirilaattoja (useisiin laattamalleihin kuuluu myös
valmiita jiirilaattoja). Voit viistää itse jiirin reunalaattoihin. Laattaliikkeissä
myydään jiiriin tarkoitettuja listoja, jotka helpottavat jiirin tekoa. Kulman voi tehdä
myös niin (ehkä yleisin tapa), että näkyvän puolen laatan ulkoreuna asetetaan
vähemmän näkyvän laatan ulkoreunan tasoon. Kunhan näkyvän seinän reunaan tulevan
laatan reuna on lasitettu, tulee kulmasta siisti - huolellisella työllä. Tarkista
jatkuvasti vesivaa'alla, että laattojen pystysaumat tulevat pystysuoraan. Puhdista
saumaurista ylimääräinen liima-aine (saumaurasta yli puolet oltava vapaana). Kun
laatoitus on kuivunut, voit liimata alimman laattarivin. Muista tiivistää vesieristys
ohjurilaudan kiinnityskohdissa huolellisesti.
Laattaliiman kuivuttua (vähintään 2
vuorokautta. Kuivumisaika riippuu liimasta, sen paksuudesta, käytetystä vesieristeestä
sekä kylpyhuoneen lämpötilasta ja tuuletuksesta. Ota kuivumisaika
"varmanpäälle".) laatoita alin laattarivi, mutta kuitenkin vasta lattian
vesieristyksen jälkeen, sillä lattian vesieristys on nostettava seinille ainakin 10 cm.
Varo vahingoittamasta vesieristystä. Laatoitus saumataan. Levitä saumausainetta
kumilastalla vinottaisin vedoin laatoituksen yli niin, että saumat tulevat laastia
täyteen. Sauma-aineen kuivuttua jonkin aikaa (15 - 30 minuuttia, kun sauma alkaa
kovettua), seinä pyyhitään kostealla sienellä. Varo käyttämästä liikaa vettä,
jottei saumasta tule liian matala. Tämän jälkeen, kun laattojen pinta on kuivunut,
seinä pestään rätillä varoen saumoja. Sauma-aineen väriä valitessasi vältä tummia
värisävyjä, jos laatat ovat lasittamattomia tai pinnaltaan huokoisia, jotta laatta ei
värjäytyisi saumalaastin väristä.
Nurkat ja liikuntasaumat (kohdat,
joissa rakenne voi elää tai kaksi eri aineista seinää yhdistyy) tiivistetään
saniteettisilikonisaumalla. Puhdista ura liimapurseista ja irtoaineksista. Rajaa
maalarinteipillä saumattava alue. Purista silikoni saumaan siten, että se todella
täyttää saumauran. Usein suositellaan käytettäväksi ensin tartunta-ainetta, jotta
silikoni tarttuisi varmuudella. Tasoita silikoni joko saippuaveteen kostutetulla sormella
tai puulastalla. Kun silikoni on tasainen, poista maalarinteipit heti, jotta ne eivät
ehtisi tarttua silikoniin lujasti. Tee vastaava operaatio myös
läpivienneille.
Saumauksen kuivuttua pese laatoitus
puhtaaksi. Anna seinän kuivua vähintään viikko ennen suihkuttelua.
Laatoita ensin seinät ja sitten
lattia
Eräiden elementtikylpyhuoneiden
seinät ovat peltiä. Peltiseinäkin jäykistyy huomattavasti, kun se laatoitetaan.
Laattojen liimauksessa käytettävä tällöin tähän tapaukseen sopivaa liimaa.
(Laatoitus on tällöin jonkin verran herkempi rikkoutumaan lähinnä saumoistaan, sillä
seinä antaa hieman periksi)
Levyseinä on rakennettava tukevaksi,
mikäli se laatoitetaan, jotta laatat ja saumat eivät irtoisi seinän taipuessa.
Tiheä runkotolpitus tai kaksinkertainen, limitetty levyrakenne
Käytä kiviaineisissa seinissä
laastia ja levy- ja peltiseinissä liimaa laattojen kiinnittämiseen
Puuaineiset levyt elävät laatoitusta
huomattavasti enemmän, joten älä laatoita puuaineslevyseiniä enempää kuin n. 1
neliön alueelta.
Laatoituksen voi tehdä vanhan
laattapinnan päälle. Tällöin on kuitenkin ensin irrotettava kaikki ne laatat ja
saumat, jotka ovat vähänkin irti, puhdistettava seinä siihen tarkoitukseen olevalla
puhdistusaineella, ja tasoitettava epätasaisuudet. Huomaa, että vanhan laatoituksen
päälle laatoittaminen pienentää kylpyhuonetilaa.
Saumat voi käsitellä aineella, joka
auttaa saumoja hylkimään likaa ja pitää ne siten puhtaina kauemmin.
Suojaa laatat muovikalvolla ja
pahvilla, jos tilassa suoritetaan muita töitä.
Silikoni kannattaa laittaa saumoihin
vasta, kun kaikki kalusteet yms on kiinnitetty paikoilleen, mikäli se vain on silikonin
kunnollisen asennuksen kannalta mahdollista. Tämä siksi, että porattaessa syntyvä
pöly ja murske tahtoo tarttua silikoniin (ainakin tuoreempaan)
Säästä laattoja tulevia korjauksia
varten - laatu voi loppua kaupoista
Mikäli lattiassa on
lattialämmitys, on se otettava pois päältä 2 - 3 vuorokautta ennen laatoitustyön
aloittamista. Lattiaa on syytä kastella. Lattialämmityksen saa kytkeä päälle
aikaisintaan viikon kuluttua saumauksesta.
puhdista ja tasoita pinta, viimeistele
kallistukset
Suunnittele laattajako; tarkista ensin
lattian suorakulmaisuus (nurkat ovat hämmästyttävän usein vinoja). Asettele laattoja
lattialle saadaksesi kuvan kokonaisuudesta. Mieti, minne ohjaat vajaat laatat, vinojen
nurkkien aiheuttamat vinot laattapalat tai saumojen kasvattamisen jne. Yleinen tapa on
piirtää laatoituksen päämittaviiva oviaukon keskeltä peräseinälle vastaavaan
kohtaan oviaukkoon nähden suorakulmaisesti.
Piirrä lattiaan laatoituksen
päämerkkiviiva siten, että voit käyttää sitä apuna keskimmäisen sauman
asemoinnissa. Merkitse viivaan laattajako saumavälit huomioonottaen. Jos aloitat oven
luota, jäävät mahdolliset vajaat laatat vastakkaisen seinän viereen. (näin tehdään
yleensä)
Käytä suoraa ohjurilautaa, johon
merkitsen päämerkkiviivan paikan esim. nuolella, ja laattajaon sivusuunnassa. Aseta
lauta kohtisuoraan em merkkiviivaan nähden. Laita painot tms laudalle, jotta se pysyisi
paikallaan. Laatoita aloittamalla laattarivistä lautaa vasten. Siirrä lautaa
laatoituksen etenemisen myötä. Tarkista aina siirtäessäsi ja välillä muutoinkin,
että lauta on kohtisuorassa päämerkkiviivaan nähden (Laudan etäisyydet eri
päistään oviseinään, oltava yhtä suuret)
Suurikokoisten klinkkerilaattojen
kiinnityksessä tulee käyttää paksumpaa liima/laastikerrosta ja isompihampaista
hammaslastaa
Muutoin kuten seinien laatoitus.